 |

 

      

 |
Apurahoja tieteen ja taiteen tukemiseen

Säätiön hallitus valitsee kullekin vuodelle tavallisesti 2 - 3 tutkimusalaa ja ainakin yhden taidelajin. Tiedealat rajataan usein vielä temaattisesti.

Viime vuosina tutkimusvaroja on suunnattu mm. Euroopan eri kieli- ja kulttuurialueita käsitteleviin hankkeisiin, rajauksella "historia, kulttuuri, politiikka", jolloin kysymykseen ovat tulleet sekä tiede- että taidealat.

Vuorovuosin tukea on jaettu kaikille mahdollisille tiedon, taidon ja kulttuurin alueille, väitöskirjoihin ja muihin tutkimuksiin, taiteelliseen työskentelyyn ja teosten julkistamiseen, kirjallisuuden kääntämiseen, koulutukseen ja jatko-opintoihin ulkomailla.

Hakualat julkistetaan vuosittain säätiön kotisivuilla helmikuun puolivälissä ja lehdissä 1. maaliskuuta (HS ja Hbl).


Taidekokoelma Heinolassa

Säätiön taidekokoelma on sijoitettu kunnallisneuvos Niilo Helanderin entiseen kotikaupunkiin. Heinolan kaupungin taidemuseossa on nykyisin noin 60 teosta, pääosin maalauksia ja grafiikkaa, mutta myös veistoksia ja valokuvia.

Taiteilijoista mainittakoon Wäinö Aaltonen, Tuomas von Boehm, Helge Dahlman, Uuno Eskola, Mauno Hartman, Unto Koistinen,
Ahti Lavonen, Anitra Lucander, Veikko Nuutinen, Teuvo-Pentti Pakkala, Rolf Sandqvist, Per Stenius, Vertti Teräsvuori, Aimo Tukiainen, Olavi Vepsäläinen ja Veikko Vionoja.

Taideluettelo ja valikoima kuvia Taidekokoelma-sivulla.

Niilo Helanderin ja Säätiön mitalin on muovaillut kuvanveistäjä Viljo Savikurki vuonna 1954. Hänen työtään on myös Helanderin rintakuva ja muistopatsas vuodelta 1965 Kymijoen rantapuistossa Heinolassa.


Hallinto

Säätiöllä on kymmenjäseninen hallitus. Siihen kuuluu tieteen, taiteen ja talouselämän asiantuntijoita. Hallitus hoitaa Säätiön omaisuutta sekä päättää vuosittain jaettavasta tuotosta, hakualoista ja apurahoista.

Vuodesta 1990 hallituksessa on johtanut puhetta professori Heikki A. Reenpää.

Säätiön nykyiset säännöt on merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisteriin 11.11.1992. Säännöt.


|
|
 |
|