Taidekokoelma

 

NIILO HELANDERIN SÄÄTIÖN TAIDEKOKOELMASTA

Säätiön noin 70 teoksesta koostuva taidekokoelma sisältää veistoksia, maalauksia, grafiikkaa ja yhden 6-osaisen värivalokuvateoksen. Suurin osa kokoelmaa on deponoitu Heinolan taidemuseoon. 

Niilo Helanderin säätiö aloitti ensimmäisen kerran taidekokoelman kartuttamisen 1930-luvun loppupuolella. Hankinnoista oli asiantuntijana vastannut lähinnä pitkään hallituksen jäsenenä ja asiamiehenä toiminut arkkitehti W. G. Palmqvist. Teoksia oli sijoitettu Seurahuoneen tiloihin, jossa säätiön hallitus kokoontui. Alkuperäisessä kokoonpanossa kokoelmaan kuului 8 öljyvärimaalausta ja 3 veistosta. Sotavuosina taidekokoelmaan liittyvä toiminta oli seisahduksissa, mutta käynnistyi uudelleen pitkän tauon jälkeen 1950-luvulla ja jatkui toimeliaana 1980-luvulle saakka. Teoshankintoja on täydennetty tämän jälkeenkin, viimeisin hankinta on Marjukka Paunilan teos vuodelta 2008. Alkuperäisestä 30-luvun kokoelmasta on jäljellä yksi teos, kun muut sotien aikana rahapulassa myytiin osaksi hallituksen jäsenen Amos Andersonin kokoelmiin.

Nykyisessä muodossaan kokoelman ytimen muodostaa 50-60-lukujen taide, ja siinä näkyy pitkään säätiön asiamiehenä ja sittemmin puheenjohtajana toimineen Heikki A. Reenpään ylläpitämät henkilökohtaiset suhteet suomalaisiin modernisteihin ja abstraktin taidesuuntauksen edustajiin. Kontaktit esimerkiksi Åke Dahlmaniin ja Tuomas von Boehmiin olivat aktiivisimmillaan kyseisenä aikana.

Kunnallisneuvos Niilo Helanderia itseään voi toki pitää kokoelmatoiminnan isänä, vaikka teoksia hänen elinaikanaan ostettiinkin lähinnä Heinolan kodin koristeeksi. Vuonna 1907 Helander hankki 5000 markalla Edvard Iston maalauksen "Hyökkäys" (1899). Teoksesta muodostui ikoninen vertauskuva Suomen ns. sortovuosien kamppailulle. Kunnallisneuvoksen perikunta lahjoitti taulun sittemmin Suomen Kansallismuseolle. Nykyiseen kokoelmaan kuuluvan kunnallisneuvoksen oman muotokuvan (Albert Gebhard, 1915) taustalla kyseinen Iston maalaus näkyy hänen kotinsa salin seinällä.